tiistai 17. huhtikuuta 2012

17.4.2012 Sukellus #2, Big Brother South


Yöllä matkasimme kohti saariparia, joista toiselta muuan tv-ohjelma on napannut nimen – Big Brother. Matka olikin melkoisen kuoppainen ja sitä kesti kahdeksan tuntia. Linnuntietä edelliseltä rastilta tuli 127 km. 
Ensimmäinen varsinainen safaripäivä avautui aurinkoisena – tietenkin. Ilman lämpömittaria ei ole, mutta lämpötila on suomalaisittain ainakin riittävä. Riutan sivulla on myös kaksi muuta laivaa sukeltajineen.
Herätys kuudelta, puoli tuntia aamutoimia, sukellusbriiffi 6:30 ja vereen seitsemältä. Siinä on tulevan viikon aamuohjelma. Eka aamuna tosin hieman lipsuttiin tästä.
Päivän ekana sukelluskohteena oli Big Brother saaren eteläpää. Laivan peräkannelta pohjaan ja riutan reunaa 20 min etelään päin noin 20 m syvyydessä. Sitten u-käännös ja takaisin noin 5 m ylempänä. Sukelluksen onnistunein otos tuli heti sukelluksen alussa reilun parin kympin syvyydessä.
Sukelluksen jälkeen nautittiin monipuolinen ja herkullinen aamupala ja sitten pari tuntia huilia. Seuraava sukellus noin yhdentoista maissa. Ennen sitä on aikaa vaikka kirjoitella tätä tarinaa.    



Koordinaatit
N 26° 18.724’
E 034° 50.759’

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti