Sukellusreissut
sunnuntai 8. heinäkuuta 2018
Øresvik, Norja
Vuoden 2018 kesäleiri PolarCamp-leirintäalueella lähellä Kilboghamnia. Perinteinen meininki, sukellusta, yhdessäoloa, syömistä ja saunomista - ja huomenna sama uudestaan.
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Skatvik Camping / Senja
Kuvaukset edelleen IXUS-pokkarilla & kotelolla valona kameran oma salama. Vesi kirkastui noin 25 m jälkeen. Nämä kaikki otokset selvästi tuota matalammalta. Hieman polttelee saada järkkäri tai edes minisellainen veden alle ja siihen paremmat valot. No, Lotto on vetämässä.
lauantai 11. maaliskuuta 2017
Jään alla
Pitkästä pitkästä aikaa tuli tilaisuus mennä sukeltamaan jään alle. Kohteena Laukaan Valkolassa oleva Suolampi, jossa on kesällä sukellettu paljon. Siis tuumasta toimeen ja mukaan Sammakot ry:n jääsukellustapahtumaan. Ensin oli vuoro neljällä kurssilaisella ja sitten neljällä nestorilla. Hienoa oli, tässä tunnelmia jään alta ja päältä.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Furøy, Norja
Pitkästä pitkästä aikaa Sammakoiden kesäleirillä Norjassa. Paikkana tänä vuonna Furøy Camping. Pinnan alla vesi melko sameaa, mutta kun läheltä katsoo & kuvaa niin sameus ei haittaa. Pinnan päällä maisemat sitäkin komeammat!
Vedenalaisotokset kuvattu Canon IXUS 220 HS-pokkarilla. Hieman kyllä himottaisi päivittää vedenalaiskuvauskalustoa, mutta näköjään tuolla pokkarillakin kelpo otoksia saa kun vaan laukoo tarpeeksi ja keskittyy.
Vedenalaisotokset kuvattu Canon IXUS 220 HS-pokkarilla. Hieman kyllä himottaisi päivittää vedenalaiskuvauskalustoa, mutta näköjään tuolla pokkarillakin kelpo otoksia saa kun vaan laukoo tarpeeksi ja keskittyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























































