keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Furøy, Norja

Pitkästä pitkästä aikaa Sammakoiden kesäleirillä Norjassa. Paikkana tänä vuonna Furøy Camping. Pinnan alla vesi melko sameaa, mutta kun läheltä katsoo & kuvaa niin sameus ei haittaa. Pinnan päällä maisemat sitäkin komeammat!

Vedenalaisotokset kuvattu Canon IXUS 220 HS-pokkarilla. Hieman kyllä himottaisi päivittää vedenalaiskuvauskalustoa, mutta näköjään tuolla pokkarillakin kelpo otoksia saa kun vaan laukoo tarpeeksi ja keskittyy.



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Silfra, Islanti

Pistäydyttiin muutaman päivän lomalla Islannissa, joten pitihän tämä maailmankuulu kohde käydä tsekkaamassa. Kyseessä siis Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen saumakohta, joka Islannin kohdalla Silfrassa leviää noin 2,5 cm vuosivauhtia. Kanjoni on täyttynyt erittäin kirkkaalla jäätikön sulamisvedellä, joka on hyvin kylmää (2-4 °C) läpi vuoden. Nyt kesäkuussa +3°C pinnasta aina 15 m syvyyteen, joka olikin meidän sukelluksen maksimisyvyys. Kanjonin maksimisyvyys on 46 m. Lisää Sifran geologiasta löytyy täältä.

Tilasin kaksi sukellusta sisältävän päiväreissun Dive.is -yhtiön kautta - laadukasta palvelua, laadukkaat vuokrakamppeet, mutta melko arvokasta. Valitettavasti Islannin laki kieltää alle 17-vuotiaiden sukelluksen, joten poitsulla paikkaan tutustuminen tapahtui snorklaamalla - komeaa oli sekin.

No, tämmöisiä kohteita ei kovin usein osu kohdalle, kuvat puhukoot puolestaan.























maanantai 2. toukokuuta 2016

Elounda, Kreeta

Kreetan vaellusreissun vapaapäivä osui Eloundaan, josta löytyi Blue Dolphin -sukelluskeskus. Mailia sinne ja homma hoitui todella sujuvasti, hakivat hotellista ja toivat takaisin kahden sukelluksen jälkeen.

Ekalle sukellukselle mentiin kumiveneellä ja paikan nimi oli Little Bavaria. Oheiset kuvat karttaan asti on sieltä.

Toinen sukellus, josta kartan jälkeiset kuvat, tehtiin paikan rannasta ja tällä kertaa kohteina Village Garden, Fish Point ja Village Corner. Kuten kuvista näkyy, näkyväisyys oli mitä mainioin ja monenlaista katsottavaa löytyi. HIeno lentokoneen moottori II maailmansodasta (itse kone 60 m syvyydessä), monenlaista pommia ja miinaa sekä tietysti värikästä luontoa.

Kaikki kuvat otettu Canon ISUS 220HS kameralla & Canonin kotelolla 2.5.2016.