Yöllä matkasimme kohti
saariparia, joista toiselta muuan tv-ohjelma on napannut nimen – Big Brother.
Matka olikin melkoisen kuoppainen ja sitä kesti kahdeksan tuntia. Linnuntietä
edelliseltä rastilta tuli 127 km.
Ensimmäinen varsinainen
safaripäivä avautui aurinkoisena – tietenkin. Ilman lämpömittaria ei ole, mutta
lämpötila on suomalaisittain ainakin riittävä. Riutan sivulla on myös kaksi
muuta laivaa sukeltajineen.
Herätys kuudelta, puoli
tuntia aamutoimia, sukellusbriiffi 6:30 ja vereen seitsemältä. Siinä on tulevan
viikon aamuohjelma. Eka aamuna tosin hieman lipsuttiin tästä.
Päivän ekana
sukelluskohteena oli Big Brother saaren eteläpää. Laivan peräkannelta pohjaan
ja riutan reunaa 20 min etelään päin noin 20 m syvyydessä. Sitten u-käännös ja
takaisin noin 5 m ylempänä. Sukelluksen onnistunein otos tuli heti sukelluksen
alussa reilun parin kympin syvyydessä.
Sukelluksen jälkeen nautittiin
monipuolinen ja herkullinen aamupala ja sitten pari tuntia huilia. Seuraava
sukellus noin yhdentoista maissa. Ennen sitä on aikaa vaikka kirjoitella tätä
tarinaa.
Koordinaatit
|
N 26° 18.724’
|
E 034° 50.759’
|